28. joulukuuta 2006
Ääk.

Nyt jännittää. Siis JÄNNITTÄÄ. Vatsa on sekaisin ja sen pohjassa tuntuu olevan musta aukko.

Oh dear. Mitähän tästäkin tulee?


28. joulukuuta 2006
Että TYMPII!

Tulin tunti sitten töistä ja kohta pitää taas olla menossa - nimittäin ajotunnille. Olin eilenkin, menen siis tänään ja huomennakin on yksi ennen inssiä. Viime hetken paniikin pikakertaus. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että voisin ihan mielelläni pitää tämän illan vapaata. Kyllä mä osaan jo ihan hyvin ajaa. No joo, ehkä tästäkin on mulle loppupelissä vaan hyötyä. Jos mentäisiin vaikka harjoittelemaan ruutuun peruuttamista.

Sen ma vaan sanon notta vää.

Note to self: Muista käydä kuikuilemassa Helsingin yliopiston sivuilla, että josko siellä olisi jo jotain tietoa pääsykokeista.


27. joulukuuta 2006
This side of paradise.

Eilen palattiin maalta kotiin ja tänään olikin jo sitten taas työpäivä. Vähiin käy ennen kuin loppuu - perjantaina on siis viimeinen työpäivä. Tänään olin työmaalla ihan yksin, kun muut humputtelivat jossain muualla työasioissa. Ja mikäs siinä oli ollessa, laitoin Bryan Adamsin levyn soittimeen ja pistin siivoten.

Mutta joo, joulu. Oltiin siis maalla viettämässä sukujoulua. Mukavaa oli ja pääsi näkemään sitä sukua, jota ei muuten niin paljon näe. Sain myös luettua Forest Magea pari sataa sivua eteenpäin, mikä on valtava saavutus verrattuna siihen minkä verran olen saanut sitä muuten luettua. Enää noin sata sivua jäljellä. Toivoa on, että saan sen luettua ennen kuin seuraava osa ilmestyy ensi vuonna.
Ja lahjojakin tuli. Tänä vuonna sain enemmänkin käytännöllisiä lahjoja, kuten teenkeittimen, leivänpaahtimen ja ruokailuvälineitä, sekä peitto- ja tyynysetin ja lakanan. Joku yrittää selvästi vihjata jotain. Sain toki lisäksi vähän muutakin, kuten Neil Gaimanin Fragile Thingsin, Applen Mighty Mousen Thothiin sekä T-paidan, jossa on Bambin kuva. Kaiken kaikkiaan hvyä saalis, vaikka osa herättikin vähän ihmetystä.
Perjantaina inssiin. Kääk. Opettaja kyllä on jo moneen kertaan kehunut, kuinka hyvin ja rauhallisesti ajan ja hallitsen tilanteet. Tänään se vielä sanoi, että hänen mielestään mun todellakin pitäisi saada kortti ylihuomenna. Hoh, kaipa mä sitten osaan ajaa.

Täytyy muistaa ottaa huomenna tai perjantaina kamera mukaan töihin, että saa ötököistä kuvia.

Nyt haluan jäätelöä.


16. joulukuuta 2006
Let's go Hidan!

Ohoo. Sain jotain valmiiksi. Kaululiina on nyt tehty, ja jäljellä ovat enää sukat. Tosin lupasin kyllä Riikalle Bishop x Rook (Roox? ;D) -tumput ja Akatsuki-kaulaliinan, mutta en usko että edes minä ehdin tekemään vielä niitäkin ennen joulua. Jos sitten vaikka Uuden Vuoden lahjaksi tai jotain.

Hmm. Kello on yksi aamulla. Voisi vaikka painua pehkuihin.


15. joulukuuta 2006
I'm leaving this city for the skies above.

Tänään oli sitten teoriakoepäivä. Koko eilinen ilta meni puolipaniikissa, vaikka olin käynyt lähemmäs kymmenen kertaa harjoittelemassa autokoululla ja joka kerta olisi koe mennyt läpi. Jotenkin oli vain sellainen tunne, että apua, en osaa mitään. Mielenkiintoista oli se, että aamulla jännitin huomattavasti vähemmän, tosin se tunne kyllä palasi sitten kun pääsin katsastuskonttorille ja koneen eteen. Vielä kokeen aikanakin hermoilin vähän, mutta onneksi se ei vaikuttanut tulokseen. Sanallisissa kysymyksissä oli yksi virhe ja tilannekuvissa viisi; tyypillinen määrä harjoituskokeiden perusteella. Pääsin siis kevyesti läpi! Osaan jotain sittenkin! /o/ Nyt vielä pimeä ajo maanantaina ja sen jälkeen pari ajotuntia, ja sitten onkin inssin aika kuun lopussa. Sitä jännitetaäänkin sitten oikein urakalla, methinks.

Oli muuten aika mielenkiintoista huomata, miten sitä on itse jo aika kehittynyt kuskina. Sain kyydin katsastuskonttorille autokoululta, eli tavallaan pummasin kyydin toisen oppilaan ajotunnilla. Tämä toinen oppilas ei ilmeisesti ollut vielä ollut kovin monta kertaa auton ratissa, koska meno oli melko haparoivaa. Liikeellelähtö oli tosi hidasta, auto sammahteli (no okei, reiluuden nimissä on sanottava, että sitä tapahtuu vielä joskus mullekin) ja vauhti tahtoi jäädä reilusti nopeusrajoituksien alapuolelle. Oli ihan mukavaa huomata, että miten hyvä sitä itse oikeastaan jo tässä vaiheessa onkaan. Vaikka kyllä tässä vaiheessa jo sietää ollakin, kun inssi on parin viikon päästä.

Ja mitä ihmettä, viikon päästäkö on muka joulu? Niin no, mikäs joulu se muka olisi, jos allekirjoittanut ei olisi joululahjojen kanssa myöhässä. Kortit saatiin sentään ajoissa postiin - jopa ulkomaille, mikä on HYVIN harvinaista - ja yksi joululahjapakettikin saatettiin tänään matkaan. Se jopa ehkä ehtii jouluksi perille. Muuten olen taas niin sanotusti swamped. Sen siitä saa kun tarjoutuu neulomakoneeksi joulun alla. Vielä pitäisi ehtiä vääntää puoli metriä kaulaliinaa ja yksi pari sukkia ennen ensi viikonloppua. Mitähän tästäkin taas tulee. Tulee vaan auttamatta mieleen viime joulu, kun väänsin mamman villatakkia viime hetken paniikissa aatonaatonaattoiltana, jotta sen saisi valmiiksi ja pakettiin ennen kuin seuraavana aamuna lähdetään maalle. Neljään asti aamulla siinä sitten meni. Samalla tuli katsottua jok'ikinen Puhuva Joulupukki -kännykkähömpötys, joka telkkarista tuli, ja naurettua itsensä lattianrajaan ihmisten kirjoitusvirheille ja muille tyhmyyksille - niin kuin nyt väsynyt ihminen vain voi. Pitäisiköhän ottaa tänä vuonna uudestaan?

Töitä kaksi viikkoa jäljellä. Hoh.


01. joulukuuta 2006
Run rabbit junk.

Olen sitten kipeä. Pari päivää on ollut töissä tosi hutera olo, ja eilen illalla lopulta mittasin kuumeen. Vähän päälle 37 astetta, eli ei mitään hälyyttävää, mutta vähän kuitenkin. Olo ei ollut parantunut aamuun mennessä, joten kävin hakemassa terveyskeskuksesta sairauslomaa ja soitin töihin, että lol bitches, en tule tänään töihin.
Ja hei, viimeinen työkuukausi! /o/

Väsyttää. Ja stressaan noista autokoulun kokeista, kun pelkään ihan järjettömästi etten pääse niistä läpi ensimmäisellä yrittämällä (joo, aina pitää olla niin helvetin täydellinen). Teoriakokeeseen on pari viikkoa enkä ole lukenut kertaakaan kirjaa kokonaan läpi. Olen tosin tehnyt kaikki aloituspaketin mukana tulleet 200 teoriakysymystä suhteellisin hyvin tuloksin ja olen käynyt autokoululla pari kertaa harjoittelemassa tietokoneohjelman avulla. Lohdullista on sekin, että kun viimeksi kokeilin kaksi kertaa harjoitusteoriakoetta, niin olisin molemmilla kerroilla päässyt läpi. Eli ei mulla nyt ehkä niin kovin huonosti mene. Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja sekä lukea että raahautua sinne koululle harjoittelemaan. Mutta kun pitää olla laiska.

Voi vää että pitää väsyttää.