29. marraskuuta 2011
Ehheh

Voi VEDA mikä olo. Sain eilen illalla toistaiseksi tuntemattomasta syystä migreenin (olin jopa syönyt! Paremmin kuin normaalisti! Saanko nykyään migreenejä siitäkin?) eikä tässä kämpässä tietenkään ole ainuttakaan särkylääkettä. Aurat meni onneksi tosi nopeasti ohi eikä särkykään ollut aluksi kummoinen, ja ehdin jo ajatella että huh, selvisinpä helpolla ja jee, migreenini on muuttuneet iän myötä siedettäviksi, mutta tulihan se järkyttävä kipu lopulta sieltä sitten kumminkin. Oli mielenkiintoista yrittää nukkua. Nyt on sitten tosi upea olo, kun päässä jomottavat yhtä aikaa sekä huonosti nukuttu yö että migreenin jälkipöhnä. Hyh. Se on nytkin siinä ja siinä pysyykö just syöty aamupala alhaalla vai ei.
Pitäisi myös käydä kaupassa (vaikka ei ole rahaa) ja lenkittämässä Omppua ja augh. Toisaalta tuntuu että ulkona käynti ja pieni reippailu voisi tehdä hyvää, toisaalta taas en halua liikkua yhtikäs mihinkään. Aivot tuntuu jo valmiiksi siltä että hölskyvät kallossa irrallaan, ei huvittaisi yhtään enää heiluttaa niitä lisää.
Entä jos menen vaan takaisin nukkumaan? (Omppu arvostaisi ainakin ihan kympillä.)


25. marraskuuta 2011
Läski se vaan vyöryy

Ahdistuin eilen illalla suunnattomasti kun kokeilin Celestial Being -uniformuni housuja ja vetoketjua kiinni vetäessä perse otti ihan aavistuksen vastaan. Ääääää. Olen jo pitempään katellut peilistä, että perseeni ja reiteni ovat levinneet ja löysistyneet ällöttävästi, ja tämähän nyt sitten todistaa sen. Onneksi housut kuitenkin meni vielä jalkaan, koska olisi ehkä vähän liian ironista, että niitä piti kesällä kaventaa ja nyt ne sitten olisivat liian pienet.

Se on sitten sen merkki, että lopetan kaiken ylimääräisen paskan syömisen tähän paikkaan ja yritän saada itseäni vähän kiinteämpään kuntoon. Muuten en kestä katella itseäni.

(Ja joo, ruumiinkuvani on tosi terveellä pohjalla, mutta ask me if I care.)


24. marraskuuta 2011
Ja he olisivat sopineet toisilleen...

Onko paskempaa fiilistä kuin huomata, että inspiraatio kirjoittamiseen on aika paljolti kokonaan kadonnut? Selailin tässä juuri ideavihkoani, joka on täynnä erilaisia Lockon/Tieria -prompteja, ja...ei. Ei vaan irtoa. Haluaisin ihan kamalasti nähdä ne kaikki kirjoitettuna, mutta itse en vaan pysty. Ei ole fiilistä. Tai jotain. En vaan saa siitä kiinni. Harmittaa ja masentaa aivan helvetisti.


18. marraskuuta 2011
Voi morjens.

Just ajattelin heräillessäni miten hienosti Ompun sisäsiisteyskoulutus sitten loppujen lopuksi onnistuikaan alun tuskailun jälkeen (se on ollut nyt jo muutaman kuukauden täysin sisäsiisti, satunnaisia ilo-/hössötyspissoja lukuunottamatta, pidättää helposti noin neljä tuntia ja pari kertaa tarvittaessa jopa kahdeksan), niin eikös tän aamun pissa tullutkin sitten olkkarin matolle. Oma moka, tosin, kun multa kesti liian kauan päästä sen kanssa ovesta ulos, vaikka yleensä se kyllä odottaakin varsin kiltisti että päästään ulos asti.
Mutta noh, sattuuhan näitä. Olisi nyt vaan osunut edes lattialle, se olisi helpompi pestä.
(Ja ei apua, tajusin yhtäkkiä olevani kuin ne äidit jotka kertaavat vauvojensa pissa- ja kakkajuttuja blogeissaan, ihan kuin jotakuta muka tippaakaan kiinnostaisi. Mut koira on eri asia!)

Aamu alkoi myös mahtavalla vitutuksella tän luettuani. Siis voi vittu. Ehkä olen puolueellinen - ja olenkin, koska tykkään eläimistä enemmän kuin ikinä ihmisistä ja haalisin itselleni kaikki maailman kissat jos pystyisin - mutta oikeasti, mitä helvettiä! Ymmärrän sen näkökulman, että ihmiset ottaa lemmikkejä liian heppoisesti eikä sitten hoida niitä, mutta kun siitä ei ole tuossa edes kyse, ainakaan mun nähdäkseni. Mitä helvettiä se ylipäätään on edes joltain dosentti-ihmiseltä pois että mä tykkään täyttää kotini ja ympäröidä itseni kissoilla ja pupuilla ja koirilla? Niin kauan kun pidän niistä huolta eikä ne häiritse ketään, se ei kuulu yhtikäs kenellekään vaikka mulla olisi täällä miljoona elikkoa "täyttämässä aukkoa elämässäni". Siis -- Mä olen niin silmittömän vihainen etten löydä edes sanoja. Koira ei ole enää susi - ainakaan suurin osa nykyisistä koiraroduista, osa on ehkä vielä vähän sinne päin - eikä kissa pärjää Suomen luonnossa eikä todellakaan kuulu sinne. Ketä sellainen edes palvelee? Yhteiskunta muuttuu ja eläimet sen mukana, deal with it! Joo, Omppu ei ole opaskoira eikä mulla ole Konstasta, Pavusta tai noista jäniksistä mitään oikeaa hyötyä muuta kuin että ne on ihania ja tykkään niistä ja niiden hoitamisesta (no okei, pupulan siivoaminen ei ole niin kauhean kivaa). Eikä nekään ehkä hyödy musta, muuta kuin että ovat lämpimässä turvassa ja saavat hyvää ruokaa, joka vastaa mahdollisimman pitkälle sitä mitä niiden villit lajitoverit luotaisesti syö. Yritän mahdollisimman pitkälle tarjota niille mahdollisuuden lajityypilliseen käyttäytymiseen, joskaan nyt pupuilla ei ehkä just ole mahdollisuutta kamalasti kaivaa ja kaivautua, koska turvevuoren järjestäminen sisälle olisi hieman hankalaa.
Mä en osaa oikeastaan edes selittää miksi toi juttu saa mut näin silmittömän raivon valtaan, paitsi että jumalauta se on mun oikeus pitää kissaa ja koiraa ja kania jos niin haluan. Ja! Asia on loppujen lopuksi hyvin pitkälle sama lasten kohdalla, mutta vaahtoaako kukaan siitä? Ei, vaikka lasten hankinta on ihan yhtälailla hullua, sairasta, itsekästä ja tarpeetonta ja niillä täytetään ihan samanlailla aukkoja ja tarpeita omassa säälittävässä elämässä. Samanlailla vanhemmuuteen pääte se halu nähdä saanko alistettua tuon omaan tahtooni ja koulittua siitä sellaisen kun haluan. Mutta kun vauvat! Vittu. Niin kauan kun lapsien hankkiminen täysin holtittomasti on hyväksyttävää, voi herra dosentin kaltaiset paskat pitää päänsä kiinni. Oon sitten ehkä surkea ihmishylkiö kun otan mieluummin elämääni lemmikkejä kuin rääkyvää kakaraa, mutta se on mun valinta. Kyllä, ihmisten pitäisi ja pitää kiinnittää huomiota mitä eläintä ja millaisessa ympäristössä pitää, mutta nyt vittu oikeesti.


17. marraskuuta 2011
Urk.

No ni. Tein ruokaa (vieläpä ihan "oikeaa" ruokaa, paistettuja perunoita ja falafel-pyöryköitä) ja söin sen, ja nyt on huono olo. Sen siitä saa. Että tässä se taas nähtiin: mua ei ole tarkoitettu syömään.


17. marraskuuta 2011
Tired of under-achieving

Väsyttää. Laiskottaa. On saamaton olo eikä huvita tehdä mitään. En saa mitään aikaiseksi. Pitäisi lähetellä sähköposteja erinäisiin paikkoihin ja eeeeiiiiii vaan nappaa. Siirrän sitä vaan koko ajan, että teen sen sitten tän jälkeen. Paitsi että en koskaan kuitenkaan. Nytkin sanoin aiemmin itselleni, että sitten kun tulen takaisin lenkittämästä Omppua. Mutta mitään ei vaan tapahdu.

Muutenkin on ankeaa. Päivät on kaikki samanlaisia, tylsiä ja harmaita ja sulautuu kaikki yhteen. Herään aamulla Ompun kanssa pissalle, sitten teen pari tuntia jotain (yleensä hengaan Facebookilla), käyn Ompun kanssa lenkillä, ja sitten teen taas loppupäivän jotain (yleensä hengaan Facebookilla) ja käytän Ompun välillä pissalla, kunnes kello onkin yhtäkkiä kymmenen ja Omppu menee nukkumaan, jonka jälkeen itse hengaan vielä pari tuntia (yleensä Facebookilla) ennen kuin menen maate. Toista uudestaan ja uudestaan. Tuntuu etten tee itselläni mitään järkevää ja päivät vaan menee ihan hukkaan. Sen lisäksi olen aika yksinäinen. Mesessä ei näy muita kun Riikka eikä mulle soittele juurikaan muut kuin äiti. Kirjoitusintoni on ison osan aikaa melko olematon, mikä ahdistaa suunnattomasti, eikä Lockon/Tieria -RP-logitkaan edisty. Et...niin. En tiedä mitä ajattelisin.

Onneksi sentään päästiin viikonloppuna käymään Minnan ja Laurin luona Espoossa yhdistetynä Lemmikkimessujen Best-In -pentunäyttelyyn, jonne Omppu oli ilmoitettu. Oli tosi mukavaa. Pelattiin Fl0w'ta ja Project Zero 2'ta, syötiin hyvin, käytiin Ompun kanssa Rajasaaressa ja Minna opetti Ompulle näyttelyseisonnan. Itse näyttely sunnuntaina meni myös oikein hienosti, vaikka jännitinkin Ompun puolesta niin että olin paskajäykkänä kauhusta. Mutta lapsonenhan pärjäsi vallan upeasti! Loppujen lopuksi Minna meni sen kanssa kehään mun sijasta ja 1. sijahan se sieltä sitten irtosi. Olkoonkin, että luokassa oli Ompun lisäksi vain yksi toinen koira (piti olla kaksi, mutta se toinen oli kadonnut jonnekin), mutta silti, Omppu oli niistä kahdesta parempi. Hyvä Omppu! ♥ Kehuja tuli ihastuttavasta luonteesta, varmasta esiintymisestä ja komeasta hännästä. Seisontakin onnistui niin hyvin etten meinannut uskoa silmiäni ollenkaan. Kunniapalkinto jäi valitettavasti syystä tai toisesta saamatta, joten ei päästy kisaamaan parhaan nartun ja sitä kautta rodun parhaan tittelistä, mutta ei se mitään. Äiti on lapsestaan kovasti, kovasti ylpeä. Ensi kerralla sitten kisataan mahdollisesti junnuluokassa tammikuun lopussa Kuopiossa. Tai siis Omppu kisaa kasvattajan kuskaamana. Minä jään taas jännäämään kotiin.

Pitäisi vissiin kuvitella taikovansa jostain jotain ruokaa. Meh. Onko pakko jos ei jaksa?


10. marraskuuta 2011
Pentu!

Okei, miksi tätä on niin vaikea ylläpitää? Facebook on pilannut kaiken, kun sinne on niin helppo heitellä status-päivityksiä. Ja vaikka jostain syystä onnistun vielä ihan suhteellisen hyvin pitämään LiveJournaliani elossa, jää tänne kirjoittelu jotenkin aina. On muka jotenkin niin vaivalloista. Ja pöh.

Mutta! Omppu täyttää tänään 7 kuukautta ja siirtyy pikkupennusta pennuksi! Iso tyttö~ Sitä lähdetäänkin sitten juhlistamaan viikonloppuna, tarkemmin sanottuna sunnuntaina, Lemmikkimessujen pentunäyttelyyn. Vähän hirvittää Ompun puolesta sikäli, että se on ihan ikäluokkansa (7-9 kk) alarajalla, eli siellä voi olla aika paljonkin kehittyneempiä tyyppejä kilpakumppaneina. Näyttelyaikataulun mukaan lapinkoiria on yhteensä 9, mutta siinä ei eritellä kuinka monta on missäkin luokassa. Että saa nyt sitten nähdä. Jännittää omasta puolestakin aivan helvetillisesti, koska olen tällä kertaa menossa ihan itse esittämään Omppua - ja kokemustahan löytyy ihan huikeasti, juu-u. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Näyttelyseisontaa ollaan tässä yritetty kovasti opetella ja alkaahan sieltä jonkinlaista jo löytyäkin, vaikka käsky "seiso" näyttääkin olevan vielä ihan hepreaa. On se onneksi jo kuitenkin tajunnut mitä mä siltä yritän hakea, eikä vaan koko ajan tarjoa istumista. Ongelmahan on kuitenkin, että nameja sille joutuu syytämään aika tiuhaan enkä tiedä yhtään kuinka hyväksyttävää se on sitten itse kehässä. Apuva.
Viime näyttelyssähän (silloin lokakuun alussa Jyväskylässä) Omppu sijoittui hienosti neljänneksi ja sai kunniapalkinnon, mikä ainakin mun päässä kasaa paineita pärjätä tälläkin kertaa. Sormet ja varpaat siis pystyssä että ipana osaa tälläkin kertaa käyttäytyä yhtä hienosti kun oli ilmeisesti käyttäytynyt viimeksi. Semminkin kun kasvattajakin tulee katsomaan. Apua mä kuolen
Noh. Jos kaikki menee pieleen niin piiloudun sen taakse että tämä on ensimmäinen kertani ikinä.