18. lokakuuta 2012
Derp what

Siis mitä apua, koko ilta eikä mitään tehtävää! Ei tehtäviä, ei kurssia, ei mitään! Aikaa vaan lölliä ja juoda teetä! Holy crap.


17. lokakuuta 2012
Voihan voi ei

Se tunne, kun on menossa tenttiin ja tietää jo valmiiksi, että on lukenut liian vähän. No, oh well. Ei voi enää mitään. Jos menee täysin vituiksi (näin kyllä muistaakseni unta viime yönä, että sain tästä tentistä 4 (yliopiston asteikolla, siis), joten jos se olisi vaikka enneuni), niin sitten vaan uusintaan, milloin se ikinä sitten onkaan, ei voi muistaa. Mutta ei nyt vielä manailla, katsotaan ensin.


10. lokakuuta 2012
Hei milloin hanat aukeaa

Taas yksi niistä päivistä kun on vaan paska olo ja mietin että miksi jaksan tätä säätöä. Oikeasti. Olen oikeasti ihan tyhmä, mutta tein niin tai näin, satutan silti itseäni. En tiedä miten tähän asiaan pitäisi suhtautua. Välillä tulee kuitenkin tilanteita, että mun annetaan vähän niin kuin ymmärtää asioita ja annetaan toivon herätä (tai sitten tulkitsen itse väärin, mutta oikeasti, sitä tulkintaa on noiden asioiden perusteella vaikea olla tekemättä), mutta sitten taas kun asia oikeasti otetaan esiin (tai siis minä olen typerä ja hakkaan päätäni seinään ja otan jutun aina itse esiin vaikka kaivan sillä vain verta nenästäni) ja mulle sanotaan julma totuus suoraan päin naamaa, hajoan siihen joka kerta. Ei, en ole sinut sen asian kanssa. Vieläkään. Juuri edellä mainitusta syystä: saan välillä täysin vastakkaisia signaaleja. Joskus mietin että olisiko vaan parempi olla ihan kokonaan ilman, koska oikeasti, rikon vaan itseäni ja sitten olen viikkoja huonolla tuulella ja vihainen ja surullinen aina sen jälkeen kun asiaa on käsitelty enkä haluaisi edes puhua tai nähdä. Koska siinä tilanteessa mitkään muut sanat ei auta mitään. Olisi helpompi jos voisi vaan olla neutraalisti, mutta se on joskus niin vaikeaa. Mutta toisaalta jos päättäisi jättää koko jutun ja olla kokonaan ilman, satuttaisin itseäni myös pahasti. Ehkä mahdollisesti pahemminkin.
Joten en oikeasti tiedä mikä olisi parasta. Sen lisäksi siis, että saisin osan aivoistani hiljennettyä. Koska se ei taida onnistua. Onhan se jo nähty, kun asia on kuitenkin ollut näin kauan jo pöydällä.
Olisi vaan kiva jos asiat voisi olla esim. yksinkertaisia. Mutta eihän mun elämässä mikään koskaan ole.

Iloisemmissa uutisissa, päästiin Ompun kanssa Päijät-Hämeen Agility-Urheilijoiden agilityn alkeiskurssille! Käytiin viime viikolla pääsykokeissa (joihin en ole koskaan aikaisemmin uskaltanut ajatellakaan osallistuvani, koska kuvittelin ettei meillä ole Ompan kanssa mitään saumaa päästä niistä läpi - toki Omppu on myös tähän asti ollut vähän nuori aloittamaan aksaamisen) ja päästiin kuin päästiinkin niistä läpi. Itse koehan ei sitten loppujen lopuksi ollut edes vaikea. Koiran luoksepäästävyys testattiin ja sen jälkeen koira piti jättää istumaan paikkaan, kävellä itse muutama askel poispäin ja kutsua koira sitten luo. Helppo juttu periaatteessa, meillekin, koska ollaan tehty tuota aivan miljoon kertaa. Omppu oli vaan jotenkin aivan töttöröö koko tapahtuman aikana, kun oltiin vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ja koirin keskellä. Kauhea hössötys kaiken aikaa päällä eikä meinannut rauhoittua tai keskittyä millään. Luoksepäästävyyden kanssa nyt ei ollut mitään ongelmia (Omppu rakastaa ihan kaikkia :3), mutta paikkaan jäämiseen ei meinannut keskittyminen riittää. Jouduin palauttamaan sen kerran kun se lähti saman tien perään ja sitten se vielä varasti luoksetulossa ihan aavistuksen lähtemällä liikkeelle puoli sekunttia ennen kuin annoin luvan. Mutta ilmeisesti se kuitenkin riitti, koska tänään saatiin sitten kutsu ekoihin treeneihin ensi tiistaina. Jes! Tästä se meidän aksaura urkenee. :D

Muuten ei mitään ihmeellistä. Pitäisi tehdä Avoimen Yliopiston kurssitehtäviä, mutta nyt ei oikein nappaa. Bilsan palautus on vasta maanantaina - HYVIN TÄSSÄ ON VIELÄ AIKAA.
Väsyttää. Saisinko nukkua esim. pari päivää putkeen?