01. lokakuuta 2010
Ehh?

Ihan sairasta, että kello on vasta noin vähän. Tai no siis, onhan se jo kuusi, mutta musta tuntuu että sen pitäisi olla paljon enemmän. En ole tottunut pääsemään kahdeksi kotiin. Enkä sen puoleen taas heräämään aamulla seitsemäksi töihin. Muistuttaa pelottavan paljon sitä aikaa, kun piti herätä viideltä navettaan, paitsi että tuolla hoitolalla on tuhat kertaa kivempaa, vaikka siellä onkin niitä toimettomia hetkiä, jolloin alkaa nukuttaa.
Mutta tosiaan kuitenkin ihan kiva sinänsä, että sitten sieltä pääsee niin aikaisin kotiin ja jää pitkä ilta aikaa. Plus että muutenkin on ollut mukavaa, vaikka olenkin hakannut nyt eilisen ja tän päivän päätäni seinään kun myöhästyin molempina aamuina viisi minuuttia. Olen huono. Mutta jos sen jättää pois laskuista, niin ei mitään valittamista. Ne kaikki koirat on tosi kivoja ja mä tykkään ihan älyttömästi siitä että meidän päätehtävä tuolla päivän aikana on käyttää niitä koiria pitkillä lenkeillä. Eilen kävin ensin tunnin metsälenkillä kahden koiran kanssa ja sen jälkeen vielä reilun puolen tunnin lenkin kolmannen koiran kanssa, ja tänään kahdella tunnin lenkillä kahden eri koiran kanssa perä-perään. Hieman on jalat kipeinä, mutta ei niin haittaa mitään. Kohta mulla on kuulkaa niin kiinteät reidet ja perse että huhhuh. Ja nyt, enemmän kuin koskaan, haluan oman sen oman Suomen lapinkoiran jonka kanssa könytä pitkin metsiä~
Niin, ja tuskin tarvitsee edes mainita miten paljon rakastan niitä kissavieraita. Tällä hetkellä kisuja on yllättävän paljon, yhteensä seitsemän, joista kaksi tosin on löytökissoja (koska tuolla hoitolalla on ilmeisesti löytöeläintensäilytyssopimus kunnan kanssa tai jotain). Ne on kaikki niin hauskoja, vaikka yksi norjalainen metsäkissa onkin niin vierasarka että tulee melkeinpä silmille kun häkkiin vie ruokaa/vettä tai käy tyhjentämässä hiekkalaatikkoa. Pelkää, raukka, aivan silmittömästi, mutta ilmaisee sen vaan hyökkäävästi. Niin, ja ne löytökissat, voi Veda sentään. Toinen löytyi toissapäivänä ja on niin älyttömän herttainen nuori kilpparineiti (joskin tosi jännän värinen kilppari, eikä sellainen perus musta-puna-valkoinen) ettei mitään jakoa. On myös pieni epäilys että se saattaa odottaa pentuja, koska se masu on aavistuksen sen näköinen, että siellä saattaisi olla jotain muutakin kuin ruokaa. Sen tiineys (jos se nyt on tiine) ei kuitenkaan ilmeisesti ole vielä ihan loppusuoralla, koska maha ei kuitenkaan ole vielä mitenkään järkyttävän iso tai muhkuraisen tuntuinen. Noh, eiköhän sekin tässä pikkuhiljaa paljastu että onko siellä vauvoja vai ei, koska se viettää tuolla nyt sen kaksi viikkoa (vai 15 päivää) ellei sitä joku tule kaipailemaan. Eiköhän sinä aikana jo jotain merkkejä ala näkyä. Se toinen löytökissa, joka tuotiin tänään, on marmelaaditabby (joo, tää on varmaan taas tosi oikea ilmaisu sille värille), eli siis oranssiraidallinen tyyppi, jolla on valkoinen maha. Vähän kun meidän Misa, siis, mutta oranssimpi. Se raukka (en ole ehtinyt perehtyä sen sukupuoleen) on ilmeisesti ollut karussa aika pitkään, koska se on aivan järkyttävän laiha ja nälkäinen. Annettiin sille varovasti pieninä annoksina ruokaa ja se hyökkäsi joka kerta aivan hulluna sen ruoan kimppuun ja hotki kuin maailmasta loppuisi ruoka. Sitä oli aika kamalaa katsella. Toivottavasti saadaan se nyt pian pulskempaan kuntoon. Niin, ja ikävä kyllä molemmilla löytötyypeillä on loisia: tällä uudella on väiveitä turkissa ja sillä kilpparilla on matoja. Yäk. Pitää saada äkkiä molemmille loishäädöt.
Niin, ja mä...luultavasti tulen ottamaan sen kilpparineidin itselleni. :x Surkuhupaisaa taas sinänsä, koska äiti oli just mun ensimmäisen työpäivän aikana sanonut Riikalle, että tuolta se nyt ei ainakaan löydä adoptoinnin tarpeessa olevia hätätapauksia, koska niillä kaikilla on jo kodit. Niinhän sitä luulis, joo. Mutta minkäs teet kun ne kodittomat raukat hakeutuu mun luo, menen mä mihin vaan. Se nyt vaan on mun osa tässä elämässä, pelastaa kissoja. Mutta siis niin, vaikka toi hoitola hoitaakin löytöeläinten lainmukaisen säilytyksen sen kahden viikon ajan, ei se ole kuitenkaan mikään löytöeläintalo eikä niitä raukkoja pidetä siellä sen ajan jälkeen jos niitä ei kukaan tule kyselemään. Eli toisin sanoen, jos kotia - uutta tai vanhaa - ei löydy kahden viikon aikana, ne eläimet menee lopetettavaksi. Mikä on mun mielestä aivan järkyttävän hirveää ja tarkoituksen vastaista, koska mitä löytöeläinten pelastamista se sellainen muka on! Ja mun silmien alta ei kyllä helvetti vieköön viedä ainuttakaan tervettä eläintä lopetettavaksi, se on aivan satavarma! Eli tässä vaiheessa ainakin se kilpparineiti on tulossa mun luo sen kahden viikon jälkeen jos sille ei löydy muuta kotia, riippumatta siitä onko sillä pentuja vai ei. Koska mulle ei jumalauta mene läpi, että hoitolan omistaja toteaa kylmän rauhallisesti, että "ne menee sitten varmaan lopetukseen koko sakki". Voi vittu oikeasti, over my dead body! En tiedä, ehkä mä sitten joudun kuseen jos se pyöräyttää monen monta pentua, mutta se on sitten voi voi, ylitän sen sillan vasta kun pääsen sinne asti. Nyt täytyy vaan toivoa, että se toinenkin löytökissa saa kodin. Tai siis mitään toivota, mä en luovuta ennen kuin se saa.
Mä tiedän että ihmiset pyörittelee mulle silmiään ja äiti on jo ihan epätoivoinen kun mä en voi jättää yhtäkään hätätapausta pelastamatta, mutta mä en kadu mitään. Vaikka mä en mitään muuta koskaan saavuttaisi elämässäni, niin ainakin mä olen tässä suhteessa tehnyt enemmän kuin oman osuuteni hyvää. Aina joku tietenkin sanoo, että joo joo, mutta joku raja, et sä kuitenkaan voi pelastaa niitä kaikkia. Totta ehkä, mutta se ei kyllä taatusti estä mua yrittämästä. Ja aina kun mulle sanotaan noin, mulle tulee mieleen se tarina miehestä, joka heitteli aamulla ennen auringonnousua rannalle yöllä loukkuun jääneitä meritähtiä takaisin mereen ettei ne kuivuisi ja kuolisi. Sitten siihen tulee joku ja kysyy miksi se mies vaivautuu edes yrittämään, kun ei se kuitenkaan pysty pelastamaan niitä kaikkia - ei sillä ole väliä miten monta se heittää takaisin, niitä riittää kuitenkin koko ajan lisää. Ja vastaukseksi se mies ottaa taas yhden meritähden, heittää sen takaisin mereen ja sanoo: "Tuolle sillä oli väliä."