29. syyskuuta 2008
Mutta minkäs teet.

Oh mood swings, how I love you. Ensin menee hyvin ja tuntuu että saan jotain lopultakin aikaiseksi, sitten katson sitä uudestaan ja se onkin uskomattominta jäykkää paskaa ikinä eikä yhtään edes mun normaalia tasoa. Sitten on taas paha olla.
Joskus musta tuntuu vaan, että tarvisin tiukan halin ja sen, että joku sanoo, että kyllä sä olet hyvä, kyllä sä osaat. (Tosin en tiedä miten tosissani osaisin ottaa sen, koska you're just saying that 'cause you're biased etkä kehtaa sanoa päin naamaa, että paskaahan se on.)

Vitun perfektionismi. Missä on se mun oma Lockon, joka sanoo että kyllä sä riität sellaisena kun olet?


21. syyskuuta 2008
Huoh.

Joo, jaksan mankua tästä samasta asiasta, mutta mua ärsyttää aivan järkyttävän paljon, että saatan istua koneella koko saatanan päivän saamatta mitään aikaiseksi. Ehkä mä otan tästä jutusta liian isot paineet ja mun pitäisi ajatella, että se on vain sellaista mitä tehdään omaksi huviksi silloin kun tuntuu siltä, mutta kun en osaa, ja above all, en halua. Mä haluan kirjoittaa. Mä haluan saada "paperille" ne kaikki ihanat ideat mitä mulla on vaikka kuinka ja paljon. Mä haluan tehdä fic challengeja. Mä haluan olla productive. ÄRR.


16. syyskuuta 2008
No höh.

Mikä helvetin juttu se nyt sitten on, että ensin tuntuu, että jes, nyt mä saan taas jotain aikaiseksi - ja sitten ei saakaan. Aika perseestä. Ei sen nyt kyllä ihan näin pitänyt mennä. Harhauduin ilmeisesti taas liian pitkäksi aikaa jonnekin muualle. WRITE, YOU LAZY WHORE.


12. syyskuuta 2008
I still remember...

Kyllä mä olen aina tiennyt, että jotkut biisit yhdistyy tosi vahvasti niihin tilanteisiin missä niitä on kuunnellut ja jälkeen päin niitä kuunnellessaan tulee väistämättä se hetki mieleen, mutta silti on jännä kuunnella jotain niitä kappaleita, jotka soi mulla paljon Englannissa. Tulee kaikenlaisia muistoja mieleen ja jollain tavalla jännä olo.

Gundam 00 eka ending, Wana, soi iPodissa repeatilla kun matkustin ensimmäistä kertaa neljä tuntia bussilla Riikkaa vastaan Stanstedin lentokentälle keskellä yötä. The Back Hornin Mafuyu no Hikari ja Mizubashou kun istuskelin yksin 7 Northfield Streetin huoneessani ja tuijotin ikkunasta mustaa yötaivasta ja katulamppuja. Zen Cafén Todella Kaunis soi kämppiksen syntymäpäiväbileissä ja aiheutti jostain syystä mielikuvia Tieriasta (no kun se on Todella Kaunis) - soi myös vielä monta kertaa kun kävelin yliopistolta iltaisin kotiin. Pirates of the Caribbean: At World's Endin Drink Up Me Hearties soi niin monesti junassa, matkalla Birminghamiin tai sieltä takaisin. Kaija Koon Päivät Lentää kun matkustin aamuyöllä bussilla yksin Worcesteriin pääsiäisloman jälkeen ja olin taas aivan rikki ja itkin melkein koko matkan. Gundam 00 toinen ending, Friends, kun kävelin viimeisen kerran yliopistolta kämpille ja otin hyppyaskeleita ilosta koska olin lopultakin menossa lopullisesti kotiin. Vesa-Matti Loirin Yhtenä Iltana ja mahtavat LockonTieria-inspiraatiot loppusyksyn pimeinä iltoina. Samaisen artistin Hetken Tie On Kevyt, kun taas kerran kävelin iltapimeällä luennolta kotiin ja kaipasin Riikkaa niin että sattui; samaan kastiin sopii myös Bryan Adamsin Friday Night in London. Final Fantasyn Prelude remix Pink Blue White ja iltaisin valaistu Worcesterin kirkko, joka heijastui River Severnistä. Hedwig and The Angry Inchin The Origin of Love ja ensimmäiset koulumatkat Northfield Streetiltä ja kova ikävä kotiin (ja Rindeä, jolta kappaleen sain).

Ei mulla ole ikävä Englantiin, mutta...niin.


10. syyskuuta 2008
Me ei olla sankareita kaikki

On se kumma, että tasaisin väliajoin pitää tuntuea itsensä maailman turhimmaksi ja paskimmaksi ihmiseksi. Voisin vaikka levitä seinille kun taas hajottaa.


01. syyskuuta 2008
.....

AAJSHDGFJAHSDJHGFIUEGIUEGLA DDDD:<<