28. syyskuuta 2006
Smells like bullshit.

Elmeri pitää puremisesta. Nimittäin käsien ja jalkojen puremisesta. Käsien iho on aika mielenkiintoisessa kunnossa lapsen naskalien jäljiltä. Ollaan pulassa jos tuo haluaa jatkaa tuota vielä sittenkin, kun on kymmenkiloinen mies. Mutta siitä en tykkää, että se pureskelee Thothin laturin johtoa eikä usko, vaikka sitä kieltää. Mokoma riiviö.

Väsyttää. Väsyttää väsyttää väsyttää. Vähän niin kuin tekee mieli pelata Devil May Cry 3:sta. Hmm. Katsotaan jaksaisiko sitä jossain vaiheessa. Mutta kun väsyttää.


22. syyskuuta 2006
It is now safe for Abe to cross.

Kissanpentu paljastui siis pojaksi ja sai nimen Elmeri. Harvemmin kukaan sitä siksi muistaa sanoa, mutta onpahan lapsella kuitenkin oikeasti nimi.
Toiset kissat ovat Ninjaa lukuunottamatta hyväksyneet Elmerin oikein hienosti. Tiuku vain kohautti olkapäitään, että aijaa, taas tuommoinen. Misa ja Nelle pelkäsivät aluksi, mutta olivat silti kovin kiinnostuneita - nyt ne jo juoksevat ja meuhkaavat Elmerin kanssa. Ninja oli, ja on edelleen, melkoisen vihainen, sähisee ja murisee Elmerille eikä anna sen tulla lähellekään. Koko ajan saa olla vahtimassa, ettei Ninja käy fyysisesti pojan kimppuun, ja öisin ja silloin kun kukaan ei ole kotona täytyy Elmeri pistää ovien taakse eristykseen, kun ei sitä uskalla jättää vielä Ninjan kanssa keskenään ilman valvontaa. Toivottavasti tuo ärräpääkin jossain vaiheessa leppyy ja hyväksyy Elmerin niin kuin se hyväksyi Misan ja Nellenkin.

Mut heitettiin tänään töistä puolitoista tuntia liian aikaisin kotiin, koska olisin muuten jäänyt taloon yksinäni. Samahan se nyt toisaalta mulla olisi ollut, mutta en kai mä nyt hemmetissä kieltäydy kun sanotaan, että saat tänään lähteä jo yhdeltä kotiin. Granted, mun täytyy tehdä se sunnuntaina takaisin, mutta äkkiäkös sen tekee, kun sunnuntaista saa kuitenkin tuplatunnit. Periaatteessa mun pitäisi olla sunnuntaina kolme tuntia ja 45 minuuttia töissä, koska olin maanantain poissa töistä, mutta saa nyt katsoa jaksanko oikeasti olla niin pitkään, vai merkkaanko vaan listaan että olin.

Hoh hoo, jaa jaa. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa oikein ajatuksella paneutua noihin autokoulun teoria-asioihin. Keskusteltiin eilen ajolinjoista ja ajovuoroista risteyksessä, ja täytyy myöntää, että olen aika hyvin sekaisin. Muuten juttu on periaatteessa selvä, mutta yksisuuntaiset sekoittavat päätä, sekä poikkeukset, joissa sun pitää väistää, vaikka se toinen tulisikin kolmion takaa. Ei tajua. En varmasti muista tuollaisia liikenteessä ja täräytän päistikkaa jonkun kylkeen.
Mulle saa sitten tosiaan ostaa lahjaksi ompunvihreän Volkswagen New Beetlen sitten kun saan ajokortin käteen. :D


18. syyskuuta 2006
They're taking the Hobbits to Isengard!

Murot on loppu! Mitäs helvettiä mä nyt syön aamupalaksi?


16. syyskuuta 2006
KITTEH~

Kisu tuli! /o/

Kuveja:
Vauvakuva 1
Vauvakuva 2


16. syyskuuta 2006
I will be right here waiting for you.

Täällä sitä istutaan kuin tulisilla hiilillä ja odotellaan kissanpentua saapuvaksi. Pennun tuoja ei yhtään osannut luvata aikaa, joten tässä pitää olla sitten koko päivä valmiudessa. Ei uskalleta edes Bakanoihin lähteä, vaikka lupasin viedä tänään Karille Samurai 7:aa lainaksi. No, ehtiihän sen tiistainakin. Kitten takes priority. Sitten pitää alkaa kuumeisesti tuijotella sitä, että minkä nimiseltä se näyttää. Sille on varattu maanantaiksi lääkäriaika, joten silloin vasta selviää varmuudella(?) onko se tyttö vai poika. Pitää joko yrittää keksiä sille unisex nimi tai sanoa niille siellä lääkärissä, että ei sillä ole vielä nimeä, kun ei tiedetä kumpi se on. Toistaiseksi sen kutsumanimi on ollut Vauva.

Ollaan järkeviä lapsia, Riikka ja minä. Istutaan melkeiin vierekkäin ja puhutaan toisillemme Messengerissä. Keskustelun laatu tosin on tasolla "Yosh!" ja "Ayame's pink frilly panties!", mutta ei se mitään. Pääasia että on hauskaa.

Kela rakastaa mua sittenkin! Sain eilen melkein 400 euroa tukia. Ilmeisesti edellinen summa oli laskettu vain kahdelta viikolta, vaikka olin toimittanut kolmen viikon tiedot. Nyt sitten sain tähän edelliseen erään jo neljän viikon tiedot, joten rahaakin tuli tuplasti enemmän. Olisin saanut muuten melkein 500 euroa, mutta työmarkkinatuesta menee 20% veroa, eli tässä tapauksessa kuta kuinkin se satanen. Pääsen kampaajalle! /o/

Tuokaa jo se kissa!


15. syyskuuta 2006
Baby don't hurt me no more.

Oikein super-loistavaa syntymäpäivää Riikalle! /o/

Sain tänään Thothin takaisin huollosta. Sieltä se matkusteli bussin kyydissä Lahteen, kävin sen sitten töiden jälkeen bussiasemalta hakemassa. Ja hyvin toimii. Logiikkakortti piti kuulemma vaihtaa, mikä se sitten lieneekin. Nyt on taas Thoth looginen poika. Ja jottei olisi liian vähän hyviä asioita yhdessä, niin sain samaan sysssyyn myös langattoman aseman toimimaan, joten myös surffailu onnistuu.
On tämä vaan niin hienoa - omalla läppärillä. :D

Autokoulussa sujuu ihan mukavasti. Nyt on kahdella teoriatunnilla käyty, eli periaatteessa voisin lähteä ajelemaan, mutta odotan tosiaan, että saan ensin nuo kaikki teoriat käytyä ennen kuin aloitan ajelun. Sitten ehtii jo varmaan tulla jo vähän talvisemmat - tai ainakin inhottavammat - kelit. Tutkintoihin en varmaankaan pääse ennen kuin vuoden vaihteen jälkeen, mutta sille ei nyt vaan voi mitään.

Meille tulee huomenna kissanpentu. :D


06. syyskuuta 2006
Yosh!

Miksi se olen aina minä, joka joutuu kantojuhdaksi kun kissoja viedään eläinlääkäriin? Tänäänkin yhteensä seitsemän kiloa kissaa kantokopassa, kun Misa ja Nelle menivät rokotettaviksi. Ihan laittoman painavia, vaikka ovat vasta vuoden ikäisiä. Ne syö varmaan pieniä lapsia silloin kun kukaan ei ole näkemässä. Toivottavasti eivät nyt ihan hirveästi tuosta enää kasva, kun kädet huutaa jo nyt armoa.

Ja jotenkin ilmoittauduin samalla keikalla myös autokouluun. Teoriatunnit alkavat ensi viikon keskiviikkona. Tarkoituksena siis olisi, että opettelisin jo saman tien autokoulussa ajamaan märillä ja lumisilla keleillä, ettei sitten tule myöhemmin yllätyksiä. Okei, liukkaan keli ajo kuuluu asiaan, mutta voisin siltikin ottaa vähän enemmän kokemusta tuohon talviajoon. Kuivilla kesäkeleillä nyt ajaa kuka vaan. Näillä näkymin mulla olisi sitten kortti kourassa ensi vuoden alussa. Aika pelottavaa.

Lähetän ydinjätettä Kelan suuntaan, koska maksoivat mulle vähemmän tukia kuin olin odottanut. Siis mitä helvettiä, mä sain työttömänäkin enemmän rahaa kuin nyt työharjoittelusta. Alle 200 euroa kuukaudessa, älkää nyt helvetti viitsikö. No okei, työmarkkinatuesta menee vero, mutta silti. Alle 200 euroa! Haistakaa pitkä paska.

Nyt kaupungilla käymään.