22. tammikuuta 2010
Blargh.

Ihanaa olla jatkuvasti kipeä. Tuntuu etten ole ollut kunnolla terve sen jälkeen kun koulu alkoi tammikuussa. On ollut mahatautia ja nyt varsinkin oikein ihastuttavaa nuhakuumetta, joka ei tunnu menevän millään pois. Ja kaikkein ihmeellisintä tosiaan on, että tämä tauti oikeasti nostaa mulle kuumeen. Tälläkin hetkellä lämpöä on 37.5, joka on kokonaisen asteen korkeampi normaalilämpötilaani, ja olo on kyllä sen mukainen. (Jos en olisi juuri mitannut kuumettani, väittäisin että lämpöä on varmasti ainakin 39 astetta, sen verran on kamala olo.) Lämpö on nyt sitten viimeisten viikkojen aikana tosiaan heitellyt kuumeen ja normaalin välillä eikä ole missään vaiheessa tasaantunut, enkä ole sen takia oikein pystynyt panostamaan kouluunkaan. Hienoa olla melkein aina puolet viikosta sairastamassa.
Huomennakin olisi koululla Kissanpäivät/Avoimet ovet ja pitäisi olla paikalla, mutta eipä taida tulla siitäkään mitään. Olen koko päivän ollut kahden vaiheilla, koska kuitenkin velvollisuudentunto sanoo, että pitäisi mennä, mutta olisi varmasti todella hyödyllistä mennä moneksi tunniksi hortoilemaan kuumeisena pitkin koulun pihaa. Juu ei. On jäätävä kotiin sairastamaan - sikälikin kun ensi viikon keskiviikkona alkaa navettaviikko ja siellä on sitten jaksettava olla huippuosaava ja täydellinen.

Navetasta puheenollen, oli todella hienoa mennä joululoman jälkeen kouluun ja saada heti kuulla, että mun nimikkolehmä Safiiri oli lähtenyt teuraaksi Loppiaisena. Täti ei tullut enää lukuisista siemennyksistä huolimatta tiineeksi, joten olivat sitten laittaneet sen vain julmasti pois. Eikä Safiiri loppujen lopuksi ollut edes tavattoman vanha, syntynyt vuonna 2003, mutta kun se lypsylehmän keski-ikä on vaan niin auttamatton matala. Viisivuotiainahan ne aina melkein lähtevät. Aina muistuttaa tuollaiset, että miksi harrastan maidotonta ruokavaliota.
Onneksi navetalle jäi kuitenkin Safiirin 2009-vuoden vasikka Emali, joten on sentään joku tädin sukulainen ketä nunnuttaa. Harmi vaan että vasikkaa/hiehoa ei voi valita nimikkolehmäksi. :(

Vää. Olisi myös hirveän kiva saada jonkinlainen päätös tälle tajuttomalle ahdistukselle, mutta...niin. Tasan ei mene nallekarkit, ei ainakaan koskaan mun elämässä.

Haluan Lontooseen. Mieluiten ikioman Lockonini kanssa.


03. tammikuuta 2010
Jaa-jaa.

Voisin joskus päivittää tännekin. Eipä niin että mitään erityistä päivitettävää olisi. Mutta joo.

Edellisessä merkinnässä mainitsemani pieneläinhoitoviikko ei mennyt ihan putkeen, vaikka luulin olevani todella hyvä. Sain suurimmasta osasta arviointikohtia vain kakkosen (asteikolla 1-3), vaikka niistä tärkeimmistä, eli eläinten käsittelystä ja työmoraalista tuli kolmoset. Olisi kuitenkin ilmeisesti pitänyt olla oma-aloitteisempi ruokinnan ja sisustamisen suhteen, säästeliäämpi häkkien siivouksessa ja tarkempi pieneläintilan yleisessä siisteydessä. Loppuarvosanaksi siis vahva 2, eli vanhalla asteikolla kai 4. En silti ole yhtään tyytyväinen - luulin olevani paljon parempi niissä hommissa. Ohjaaja kyllä sanoi, että se arvosana on helppo nostaa kolmeseksi toisella pieneläinhoitoviikolla, mutta eipä se paljon lohduta.
Voisin valittaa tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään, mutta olkoot. Ei se sitä arvosanaa muuksi muuta.

Navettaaviikolla joulukuun alussa meni onneksi paremmin, vaikka me ei arvosanaa siitä vielä saatukaan. Suullinen palaute oli kuitenkin pelkästään ylistävää: olen mestari lypsämään, musta näkee että olen ollut lehmien kanssa aiemmin tekemisissä ja voi luottaa että tulen ajoissa paikalle ja teen työni niin hyvin, että mun tekemisiäni ei tarvitse ollenkaan vahtia. Olin siitä mahtavan ylpeä, vaikka olikin tietysti outoa etten saanut ollenkaan negatiivista palautetta. Mutta kyllä se viikko olikin rankka - ja mä olin kuvitellut että pieneläinviikko on muka tuskaa! Navettassa piti olla joka aamu kuudelta, mikä tarkoitti heräämistä vähän viiden jälkeen. Navetassa sitten hoidettiin joko perussiivousta nuoren karjan puolella tai hoidettiin lehmien aamulypsy kahdeksaan asti, jolloin päästiin aamupalalle ja kouluun. Koulusta sitten taas kolmeksi navettaan, jolloin tehtiin taas perussiivous, sekä nuorkarjan että lehmien pihaton puolella, sitten neljäksi syömään ja äkkiä takaisin tekemään iltalypsyä. Lypsy oli valmis yleensä noin seitsemän aikaan illalla, jolloin päästiin pariksi tunniksi vapaalle ennen kuin piti mennä yhdeksältä tekemään iltatarkastus. Sen jälkeen suihkuun ja nukkumaan - ja aamulla uudestaan. Ja homma pyöri tottakai myös viikonloppuna, vaikka silloin oli se onni, ettei päivisin tarvinut olla koulussa vaan pystyi nukkumaan monen tunnin päiväunia. Muuten olisinkin varmaan tullut unenpuutteesta hulluksi. Niin, ja onneksi on ikioma Lockon. ♥ Soitin sille siinä vaiheessa kun alkoi oikeasti tuntua että pää hajoaa ja tarvitsen jonkun piristämään itseäni ja halaamaan edes verbaalisesti, ja sitten puhuttiinkin varmaan puolitoista tuntia puhelimessa ja sain tarvitsemani rohkaisun ja rakkauden. Jos näet tämän: kiitos taas, rakkaani, että olet olemassa.
Nyt vähän taas pelottaa, kun on uusi navettaviikko edessä puolentoista viikon päästä. Mutta ehkä siitä selvitään, kun selvittiin viimeksikin. Yritän vaan nukkua tarpeeksi, tai edes lähestulkoon.

Niin, ja Lockonista puheenollen: vietettiin pari loistavaa päivää yhdessä meillä ja otettiin tietenkin pienimuotoinen Lockon/Tieria talvi-photoshoot, vaikka tosiaan oltiikin vain kahdestaan eikä siis juurikaan saatu kuvia meistä yhdessä. Saatiin kuitenkin hienoja kuvia ja oli aivan ihanaa muutenkin. Beibi, sun kainalossa patjalla makaaminen oli ihaninta ikinä. ♥ (THE photoshootia odotellessa. ;3)

Vielä muutama päivä ennen koulun alkua. Jospa sitten uudella innolla ja motivaatiolla ja hiton paljon paremmin tuloksin. Eikös joo, self.