30. tammikuuta 2008
Luuranko rämisee.

Musta on tullut vilukissa. Kotiuduttiin juuri katsomasta AvP2 ja mä olen aivan jäässä - mikä on jo itsessään näissä oloissa aivan naurettava ajatus. Riikka jo kommentoikin, että miten mä olen yhtäkkiä alkanut olla meistä se, joka koko ajan palelee, kun ennen mä olin aina se joka kulki kotona vähissä vaatteissa paljain jaloin ja nukkui patterit kiinni ja ikkuna auki talvellakin. Olen alkanut öisinkin kitisemään, kun peitto on liian pieni ja aina palelee (no, se on ainakin ihan fakta että brittipeitot ON pieniä ja hyvin kummallisen muotoisia. Noiden alle nyt ei vaan voi kukaan normaalinkokoinen ihminen mahtua kunnolla). Alan pikkuhiljaa tulla siihen tulokseen, että vika on siinä että mä olen nykyään niin auttamattoman laiha ja rasvavarastoton, ja varmaan joku proteiinipuutoskin vaivaa, kun eikös se vaikuta kehon kykyyn säilyttää lämpöä jos ravinnosta ei saa tarpeeksi proteiineja. Täytyy siis vaan ilmeisesti alkaa tunkea kitusiinsa oikein kunnolla sitä kotoa tuotua soijarouhetta. Pähkinätkin voisi olla aika jees, että saisi vähän lisää rasvaa elimistöön. Ei olisi mitenkään erityisen hienoa huomata olevansa alle 50-kiloinen seuraavan kerran kun käy kotona vaa'alla.


25. tammikuuta 2008
How splendid for you.

Hyvin mä vedän. Ensin nukuin ihan täysin eilisen solubiologian kokeen ohi (herätyskello vammasi, ei ollut mun vika!) ja tänään ryssin ekologian kokeen. Hyvin vedetty survival curvet hatusta ja silloinkin päin helvettiä. Ei näin, Katri. EI NÄIN. Noh, toivottavasti se nyt kuitenkin menee läpi, vaikka aika samapa tuo, koska joudun joka tapauksessa pyörähtämään elokuussa yliopistolla tekemässä solubiologian uusintakokeen. Tietty olisi ihan kiva, että ekologia menisi nyt suht hyvällä arvosanalla läpi, koska ilmeisesti uusintakokeet arvioidaan ainoastaan pass/fail -asteikolla. Että olisi kyllä ihan mukava saada ekologiasta jotain muuta kuin se D-, thank you very much.

Englannissa on tylsää. Haluan takaisin Suomeen. Ja Platagenista saa Kissanhäntiä! Viekää mut kotiin!


14. tammikuuta 2008
Facepalm, baby.

OLOLOL. Näin meillä.

Tilanne: Riikka pelaa FFIX'ä ja pyörii Madain Sarissa. Eidolon Wall'illa palaa suitsuke, josta nousee savua.

Minä: Miksi toi vesi virtaa ylöspäin? Vai onko toi nyt sitä insestiä?
Riikka: ...Insestiä?
Minä: Mitä?
Riikka: By which you mean "incense"? I hope.
Minä: OPPS.

Kiitos taas tästäkin, fandom.


12. tammikuuta 2008
Blarg.

Joo. Tulin kotiin ja putosin internetistä. On ollut niin mukava vaan makoilla kotona ettei ole tullut edes avattua konetta juuri muun kun Gundam 00'n takia. Heti loman alussa juurruin kiinni pleikkariin ja kidutin itseäni pelaamalla Final Fantasy VIII'a. Oli ihanaa olla vaihteeksi ohjaimessa kiinni. Ajattelin vielä, että ehtisin ennen lähtöä pelata Ôkamia, mutta saa nyt nähdä. Onhan tässä sentään vielä reilu viikko aikaa ennen kuin pitää mennä takaisin Englantiin, että jos vaikka jossakin välissä.

Englannista puheenollen. Blarg. Olen nyt taas niin tottunut olemaan kotona, ettei yhtään innostaisi lähteä takaisin. Onneksi Riikka on tulossa mukaan ja seuraavan kerran pääsen takaisin kotiin jo maaliskuussa, mutta silti mä en millään haluaisi taas lähteä. Miksi en voisi saada vastaavan yliopiston Lahdessa. Ja joo, kohta 24-vuotiaan ihmisen ei pitäisi olla näin tiukasti kiinni kotona, mutta minkäs teet. Mä vaan haluan kaikki kivat asiat samaan paikkaan.
Asiaan liittyen, en yhtään arvosta ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tuo yliopisto on mulle loistava tilaisuus ja saan viimeinkin opiskella sitä, mitä mä oikeasti haluan isona tehdä, mutta toisaalta taas niin kaukana kotoa oleminen on henkisesti aivan tajuttoman raskasta. Mun tekisi niin hirveästi mieli vaan sanoa, että mä en pysty siihen ja tulla takaisin kotiin, mutta mitäs mä sitten itselläni tekisin. Ei täällä ole mitään vastaavaa koulutusta, ei edes yliopistojen biologioiden linjoilla. Eli mun pitäisi keksiä jotain ihan muuta, mutta sitten mun pitäisi ainakin toistaiseksi luopua urasuunnitelmistani, ja sitä en haluaisi tehdä.
Argh.
Kotona taas olisi perhe ja kissat, kaikki maailman tärkeimmät asiat yhdessä paikassa. Sen lisäksi voisin olla Riikan tukena silloin kun sillä on vaikeaa. Se on nimittäin ollut mun yksi suurimmista huolista: että mä en pysty mitenkään olemaan kunnollinen tuki ja turva Riikalle niin kaukaa. Lisäksi mä olen koko ajan tuntenut itseni itsekääksi paskaksi, kun "humputtelen" omia asioita pitkin maita ja mantuja vaikka mun elämäni tärkeimmällä henkilöllä on elämä ihan solmussa. Lisävaikeutena on vielä se, että jos mä olisin kotona, mä voisin ottaa niitä pupusia, joita mun tekee aivan tajuttomasti mieli. DA'n puolellakin yksi suomalainen tyttö mun watchlistiltä etsi kotia vahinkopesueelle ja ihastuin niihin pikkupalleroihin aivan tajuttomasti. (Jos joku pystyy tarjoamaan pikkuisille pupusille kodin, ilmoittautukaa täällä!)
Argh. Mä vihaan tällaisia päätöksiä, koska mä en yksinkertaisesti osaa tehdä niitä. Voihan perse.